Vuosi meni ja uusi vuosi odottaa! Mitä kaikkea se tuo mukanaan? Iloa, toivottavasti, murheita, varmasti, yllätyksiä…? Kenties…

 

Mitä jäi mieleen kuluneesta vuodesta?

 

Brexit jää mieleen. Ja terrori. Terrori löysi tiensä sekä Tukholman kaduille, että Turun torille, se oli kammottavaa. Pohjoiskorea uhkasi maailmaa ja toisella puolella sitä, siis maailmaa, Trump teki mitä ällöttävimpiä temppujansa.  Mutta kuka häntä nuhtelisi: hänen mielessään kaikki häntä vastaan olevat uutiset olivat valeuutisia. MeeToo kampanja ei kuitenkaan ollut valeuutinen, se saattaa saada mullistavia seurauksia vielä ensi vuonnakin…

 

Suomelle kävi pahasti Suomen-ruotsin otteluissa, eikä tulokset jääkiekon MM-kisoissakaan olleet mitenkään loistavia. Lahden kisoissa meni kuitenkin hiukan paremmin. Mutta olihan muitakin saavutuksia: Suomi täytti 100, se oli suuri asia! Norpassa oli mahtavat juhlat suomen kunniaksi! Suomi sai myös paljon mainintaa kansainvälisissä medioissa tänä vuonna! Monet maat heijastivat esimerkiksi näky- vyyksiään sini-valkoisessa valossa, suomen kunniaksi. Kaiken lisäksi Rovaniemi on maailmankartalla, kun joulupukkimaa edelleen kerää kävijöitä kaikkialta maailmaa!

 

Entä kirkko? Ja seurakuntatyömme? Me juhlittiin reformaation 500 vuotta; meillä oli juhlia hiippakunnassamme, joskus omissa tiloissamme, Norpassa, kuten juhlakonsert- timme Hedvigin kirkossa, kun Hannu Lehtikangas ja Niko Kumpuvaara viihdyttivät meitä Suomi 100 kunniaksi, toisinaan taas olimme Linköpingin tuomiokirkossa. Jo 24.2 kävimme Linköpingin S:t Larsin kirkossa, kun vietimme Gospel konsertin Pekka Simojoen kanssa.

 

Seurakuntamatkamme vei meidät Västeråsiin; se oli mukava matka ja suhteita solmittiin. Heidän PRO kävi meillä myöhemmin, vastavierailulla. Äitien päivän juhlat vietettiin Östra Enebyssä ja Kansanlaulujumalanpalveluksemme Hedvigin kirkossa, Iivosen perheen johtamana. Sen jälkeiset grillijuhlat pidettiin Hedvigin pappilan puutarhassa. Kauneimmat joululaulut keräsi tänä vuonna noin 160 kävijää! Eräs kirkkoväärti huomautti jälkeenpäin, että jos edes yksi viidesosa heistä osallistuisivat jumalanpalveluksiimme, niin se olisi loistavaa! Jouluaamuna kävi 37, se oli hyvä, mutta ei mikään viidesosa…

 

Hauskaa oli myös, että monelle tuttu nimi Monna Orraryd sai roolin television Joulukalenterissa ja että monelle tuttu Kari Osara julkaisi runokirjan! Kaiken lisäksi Idolista tunnettu MaiLy Sorri osallistui jouluaamun jumalanpalvelukseen.

 

Entä henkilökohtaisesti? Helmikuussa minusta tuli ukki, kun vanhempi tytärpuoli synnytti pienen tyttösen. Perheessäni oli toki myös jälleen surua, kun äiti nukkui pois kesäkuussa, vuosi ja viisi kuukautta, sekä viisi päivää, isän kuoleman jälkeen – ja täsmälleen samaan aikaan aamusta: 4.05! Sitten saimme kuitenkin taas hyviä uutisia, kun nuorempi tytärpuoli kertoi olevansa raskaana: hän synnyttää tammikuussa 2018!

 

Paljon muutakin muistattavaa on, mutta siinä minun tärkeimmät muistot. Jos haluat jakaa omia hyviä (tai huonoja) muistoja, niin tähän alle voi jättää kommentteja! Kun vain saan tarkistaa ne ensin…

 

Nyt toivotan sinulle, hyvä lukija:

 

 

 

 

 

 
 
 

Kommentera

Publiceras ej